torstai 19. lokakuuta 2017

Hyvinvointia oppimassa

Loppujen lopuksi ei kovin kauan tarvinnut miettiä, että miten sitä ylimääräisen aikansa käyttäisi ja elämä osoitti jälleen, että maailmassa on vaikka mitä mukavia vaihtoehtoja.

Tokoilun loputtua aloitin Taon ja Kulon kanssa fh-jäljen treenaamisen. Hommasin läheltä treenipellon (kiitos pellonomistajan!) ja käytiin siellä elokuussa aktiivisesti treenaamassa. Tao on tosi luontainen, tekee hommia huolellisesti ja kuono syvällä maassa. Se ei tarvitse mun apuani ja ymmärsi nopsaan, että ei saa kiirehtiä vaan tehdään tarkasti. Kulo taas... Sillä raukalla on vähän turhan kiire. Se menee eteenpäin jo ennenkuin on ehtinyt namipalan syödä ja sillä nousee kuono herkästi. Jos tulee hankala kohta, se kääntyy katsomaan mammaa apua pyytääkseen. Kulolle olen alkanut tunkea nameja syyyvälle ruohon sekaan, jotta tämä tukisi kuonon maassa pysymistä ja toisaalta ei voisi hätäillä kun namit eivät olisi niin helposti löydettävissä. Kiitos Helenalle kultaakin kalliimmista neuvoista <3

Jälkitreeneissä auringonlaskun tunnelmissa
Kulo jäljestämässä
Taon kanssa aloitettiin tokon voittajan liikkeiden treenaaminen. Tykkään Taosta vuosi vuodelta enemmän. Sille on tullut sisua ja se pystyy elämään epävarmojen hetkien kanssa paineistumatta, ainakin näissä jutuissa mitä ollaan nyt viimeksi tehty. Tao on sellainen onnimanni. Olen suunnitellut treenit niin, että voi olla vire korkealla ja silti on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua. Pilkottu kokonaisuuksia siis hyvin pikkuruisiin osa-alueisiin, jotta oikeasti ei olisi liian montaa kriteeriä kerrallaan, mitä opetellaan. Tao on tietyllä tavalla herkkä koira. Herkkyys ei tarkoita sitä, että ei saa epäonnistua kertaakaan treenin aikana. Enemmän opetellaan että kuinka epäonnistumisen jälkeen jatketaan vain hyvällä mielellä yrittämistä, ja on tärkeää että epäonnistuttuaan on mahdollisuus onnistua, jos se ei onnistu ilman apuani niin sitten autan, olen koirani tukena. 


Kulon kanssa on tehty vähän rallytokon temppuja. Ja se pyörähti elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran koiranäyttelyissä, koska saimme enemmän kuin mitä lähdimme hakemaan (H:n sijaan EH :D ) ja Kulo on nyt Suomen tottelevaisuusvalio. Painakaa mieleenne nimi Vlatislav Vojtek ;)


Ja nyt syyskuun alun jälkeen en ole treenannut juuri mitään koirieni kanssa, vaan ne ovat joutuneet olemaan innokkaan hierontaharjoittelun uhreina kun aloitin koirahierojaopinnot Tampereen koirahierojakoulussa. Eivät tosin tunnu pistävän pahakseen, enemmän on jonoa kuin katoa. Kulolla alkaa toukokuusta lähtien törröttäneet selkäkarvat olla sileät, Benson seisoo suorana (keväällä se oli ihan kierossa) ja Taon liikkuminen on paremmannäköistä. Kulo ajoittain liikkuu jo tosi kivan näköisesti, ajoittain se ottaa takajaloilla lyhyempää askelta. Tulee vaatimaan säännöllistä hoitamista koko lopun elämänsä. Taolla on selässä tiukka lihaskireys, jota en saa auki. Olen projektihieronta-asiakkailtakin löytänyt yhtä sun toista, mutta läheskään kaikkea en vielä osaa hoitaa. Turhauttavaa. Mutta vastahan tässä on koulua kuukausi takana, pitää antaa itselle armoa ja aikaa. Tiedon- ja oppimisen jano on valtavaa. Sekin on ärsyttävää, ettei ehdi opiskella niin paljon kuin haluaa, mutta yritän hyödyntää jokaisen joutilaan hetken, ja esim. yöllä vauvelia keinutuolissa heijatessa on hyvä aika päntätä anatomiaa, jos vaan suinkin jaksan. Mutta eipä tässä vapaa-ajan ongelmia ole :)



Koirahierojaopiskelua on ollut nyt joka toisena viikonloppuna. Päivät ovat teorian- ja käytännöntäyteisiä. Olen opiskellut hoitotyön opettajan pätevyyden, ja olen ilolla pannut merkille, kuinka taitavasti Päivi on koostanut jokaisen koulupäivän sisällön niin että monipuoliset opetusmenetelmät vuorottelevat pitäen kaikki oppimiskykyisinä koko pitkän päivän ajan. Päivän loputtua, kotia kohti lähtiessä, sitä huomaa että onkin todella todella puhki :-D Parikymmenhenkinen opiskelijaryhmä on jo nyt hitsaantunut hyväksi yhteishengeltään, innokkaasti keskustellaan, kysellään, pohditaan, harjoitellaan. Viikonloppujen välissä opiskellaan anatomiaa ja kertaillaan luentodioista teoriaa ja olemme aloittaneet opiskelijahieronnat, joita tehdään vuoden aikana yhteensä 100 tuntia. Paljon on opittavaa ja ihaillen sitä katsoo koulun vanhoja oppilaita, jotka ovat apuopettajina, ja tuntuvat tietävän ihan hurjan paljon. On vielä vähän epäuskoinen olo, että voinko minäkin keväällä olla noin viisas. 



Kulon mystistä oireilua pari vuotta tuskailtuani minulla on ihan valtava tiedonjano koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen, joten olen kuin nälkäkuoleman partaalla oleva ruokapöydän ääressä ahmien. Tähän mennessä ollaan käyty läpi hieronnan fysiologisia ja mekaanisia vaikutuksia, yleisluustoa, pinnallisia lihaksia, hierontaotteita ja lonkan ja takaraajojen luuston anatomiaa. Olemme käyneet läpi muutaman yksittäisen lihaksen origon, insertion, funktion yms. Ja näitä tietoja syvennetään lisää, samalla kun käydään myös uusia asioita läpi. Päivi ei ole vielä paljastanut kaikkea, mutta pieniä teasereita on tullut keitä on tulossa puhumaan. Ensi viikonloppuna opiskellaan koiran ravitsemusta. Kirjoittelen blogiin tunnelmia koulusta talven mittaan :) On hetkittäin jo käynyt mielessä, että ehkä kaikella on tarkoituksensa. Hierojakoulu vie paljon aikaani, joten olisi tavoitteellisen tokoilun yhdistäminen tähän rinnalle tässä elämäntilanteessa onnistunut? Toivon myös, että jatkossa osaan huolehtia koirieni hyvinvoinnista ja lihashuollosta niin, että ainakaan venähdysten/lihasjumien takia ei tule pahempia vammoja vaan hoito alkaa heti ennenkuin ongelmat pahenevat ja tulee kompensaatioseurauksia. Ja koska olen erinomaisen taitava syyllistämään itseäni kaikista koirieni terveysongelmista, saan pientä lohtua siitä, että jatkossa osaan nopeammin ja paremmin auttaa niitä.

Innokas lenkkiporukka Kulon Love-tyttärellä täydennettynä

maanantai 7. elokuuta 2017

Suunnanmuutos

Pidettiin keväällä Tamskin valkku1:n talvikauden päättäjäiset ja käytiin yhteenvetoa kuluneesta talvesta ja mietittiin ensi kauden tavoitteet. Lausuin ääneen, että maajoukkueeseen haluaisimme vuoden päästä. Kesällä treenattaisiin lähikentällä eteenmenoa varmemmaksi ynnä muuta ja tulevana kautena tehtäisiin kokonaisuustreenejä, häiriöitä ja varmuutta lisää.

Toukokuun lopulla päästin koirat uimaan ensimmäistä kertaa. Kulo meni lujaa ja liukastui ja uimisen jälkeen sillä jäi sään kohdalta karvat pystyyn, oire joka yleensä Kulolla viittaa lihaskireyteen. Tästä muutaman päivän jälkeen käytiin paimentamassa pentuporukalla ja Kulokin sai mennä. Liukkaat koiraamattomat lampaat ja kiihkeä kokematon koira, taas mentiin liian vauhdikkaasti ja Kulo juoksi vielä päin aitaakin. Onneksi oli hieronta aika pian tämän jälkeen. Koira olikin aivan törkeän jumissa.

Hieronnan jälkeen Kulo oli parempi, mutta karvat törröttivät vielä ja kokeillen siltä löytyi lihaskireyksiä. Käytin lisää hierottavana, toisellakin hierojalla. Karvat vaan törröttivät ja Kulo käytti takajalkojaan jotenkin köpösti, ei venytellyt takapäätään normaalisti ja saattoi lenkillä kerran pari keventää oikeaa takajalkaansa. Purin tuskastustani Päiville. Himmailin Kulon menoa, en antanut olla vapaana pihalla, emme treenanneet tokoa muuta kuin liikkeiden alkuja ja jotain sellaista mielentilatreeniä mikä ei edellyttänyt koiran juoksemista. Keksin, että Kuloltahan on varmasti SI-nivel lukossa, se auki ja meno jatkuu entiseen tapaan. Käytin Airilla kraniosakraalihoidossa. (Se pahuksen SI-nivel oli Kulolta auki.) Airi huomasi, että Kulo reagoi oikean polven alueeseen ja suositteli, että veisin Granholmille tutkittavaksi. Varasin ajan, se oli viime viikon torstaina.

Lähdettiin Turkuun viettämään Ennin 3-vuotissyntymäpäivää.

Kulo oli onnellinen. Odotusaulassa se viritteli vetoleikin. Lääkärintutkimuksessa se seisoi tyytyväisenä eikä siltä tullut kipureaktioita tutkiessa. Sai nukutuspiikin persaukseen. Vielä senkin jälkeen Kulo olisi vetoleikkinyt, ilopilleri. Kuvista paljastui lohduton löytö. Muuten kaikki (ranka kauttaaltaan, lonkat, polvet, takajalan varpaat) priimaa, mutta kintereissä oli nivelrikkoa joka oli edennyt uudisluun muodostumisvaiheeseen.

Kohtalontoverin Airin kanssa olen saanut lisätietoa vaivasta. Joka on vuosien mittaan paheneva. Hoito on kipulääkitys tarvittaessa ja oikeanlainen liikkuminen, eli kaikki äkkinäiset spurttailut, kaarrokset, jarrutukset yms pois. Epäilemme, että Kulon kesällä 2014 tapaturmaisesti saama vamma  on johtanut takajalkojen muuttuneeseen käyttämiseen ja tämä yhdistettynä takajalkojen suoriin kulmauksiin on johtanut nivelrikkomuutoksiin.

Näin ollen en näe mitenkään mahdollisena, että me jatkamme tavoitteellista tokoa. Laitoin eilen eroilmoituksen Valmennusrenkaaseen.

Nyt mietin, että millä saan toiminnanhaluisen, juoksemista rakastavan työnarkomaanini pidettyä onnellisena ja kivuttomana.

Aikoinaan innostuin valtavasti agilitysta Bensonin kanssa. Sen ollessa kisavalmis, siltä löytyi spondyloosimuutos selästä ja agility loppui kuin seinään. Olin hajalla, mutta tämä tragedia johti kahteen asiaan: päädyin ottamaan seuraavaksi koiraksi bordercollien, jonkan kanssa olisi enemmän harrastusvaihtoehtoja (mikäli terveyssyistä jotain ei voisi harrastaa). Toinen seuraus oli, että tutustuin tokoon, ja tämä kiehtova laji vei minut täysin mukanaan ja etenkin Kulon ansiosta pääsin sellaisiin paikkoihin ja porukoihin, joissa en olisi koskaan kuvitellutkaan olevani.

Nyt tuntuu, että meidän elämässä kääntyy jälleen yksi sivu. Aloitan kuukauden päästä urheilukoirahierojaopinnot (mikä ajoitus!) ja nyt tässä mietin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisimme rakkaan, rakkaan Kuloseni kanssa tehdä. Sydämeni pohjasta toivon sille mahdollisimman kivuttomia vuosia mahdollisimman monta.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Touhukas kevät takana, ja lyhyesti taidan laittaa ajatuksia ja kuulumisia koiraharrastusrintamalta :-)

Tuntuu että tänä keväänä olen saanut ottaa Kulon kanssa askeleen eteen- (vai taakse?)päin. Kulo oli syksyllä pentuepisodin jälkeen pitkällä kuntoutuslomalla, ja pikkuhiljaa loppuvuotta kohden palailtiin treenikentille. Yllätyin, kuinka hyvin Kulo muisti oppimansa asiat, ja nekin jotka olivat unohtuneet, palautuivat nopeasti. Sitten meillä oli edessä viisi koetta tammi-maaliskuussa + tokon valmennusrenkaan näyttökoe.

Olen tähän asti Kulon kanssa tavoitellut koko ajan tekemiseen vauhtia, vauhtia ja vauhtia. Sanoinko jo vauhtia? Ja motivaatiota. Ja itsevarmuutta. Palkkaa on tullut, lelut ovat lentäneet ja on hetsattu ja viritelty. Olemme tehneet haastaviakin treenejä, mutta ajatuksena suoritus- ja itsevarmuuden lisääntyminen. Virheisiin olen puuttunut pehmeällä kädellä ja olen antanut Kulon räksyttää minulle takaisin. Se on tuntunut saaneet paljon itseluottamusta ja rutiinia moneen asiaan.

Voisi kuvitella, että minulla olisi suoritusvarma koira?

Se tunne alkoi hiipiä pikkuhiljaa. Tampereen koe oli ensimmäinen vuoden tauon jälkeen. Seinäjoella Kulo oli maha sekaisin, Kuopiossa sillä oli lihasjumeja. Merkit eivät olleet niin selvät että olisin vielä huomannut mitään. Vantaalla lauantain kokeessa iloitsin kunnossa olevasta koirasta, jolla riitti vauhtia. Pieniä hamoja sattui, kuten että Kulo nousi istumaan luoksetulon jätössä. Vantaan sunnuntain kokeessa minäkin sen huomasin... Kävelimme kehään... Yhdessä? Ei aivan. Vieressäni käveli olento, joka katseellaan zuumaili mitä kentällä olisi hänelle tarjolla. Näennäisesti tuli kanssani, mutta henkisesti oli jo menossa tekemään. Ei oikeastaan tuntunut tarvitsevan minua. Liikkeiden alussa näennäisesti istui sivullani, mutta ajatus oli jo lähes täysin edessä olevassa tehtävässä. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä kaatuu omaan näppäryyteensä. Me molemmat. Kulo hyppynoudossa tuli niin vauhdilla, että kapulan ehti ottaa matkalla mukaan, mutta hypystä tultiin iloisesti ohi. Ohjatussa noudossa hän siinä juostessaan yhtäkkiä keksi että liikkurilleko se kapula kuuluisikin viedä. Ikinä treeneissä käynyt mielessäkään, ei vaikka oltaisiin tehty sellainen asetelma, että liikkuri olisi seissyt minun vieressäni palautuksessa.

Sitten kävi niin onnellisesti, että me pääsimme tokon valmennusrenkaaseen.

Renkaan leiri oli huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Koutsimme Christa ja Satsu olivat suunnitelleet kehän, jossa oli haastetta. Oli luoksetulo diagonaalisesti kentän poikki, kiertohyppynoudon hyppyjen välistä, jne. Kulo jäi kyllä hyvin selkeästi kiinni, että se ei liikkeiden alussa yhtään kuunnellut virittelyjäni, ja sännätessään matkaan unohti mitä oli tekemässä ja keksi kaikkea ylimääräistä. Olin ajatellut että kehä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikea, mutta jos aivot on kiinni niin kyllä siinäkin haastetta tulee.

Olen silti todella ylpeä rakkaasta työkoirastani. Nyt olen aloittanut työskentelyn kohti yhteiseen kuplaan pääsemistä. Onneksi on kokeneita treenikavereita ja koutseja tukena. Ja ihana koira jonka kanssa treenata.

Olemme lähteneet liikkeelle liikkeiden alkujen kaavamaisuuden purkamisesta ja minun merkitykseni vahvistamisesta. Motivaatiota tulisi saada enemmän minun suuntaani. Kulo on lähtenyt mukavasti vastaamaan tähän, vaikka ihan hirveästi ei olla ehditty treenata. Paljon olisi mielentila-, tekniikka- ja kokonaisuustreeniä tehtävänä ennen SM:iä. Tekniikkaan ei ehdi ihmeempiä muutoksia tehdä enkä riskeeraa että olemassaoleva tekniikka leviäisi, siinä pääpaino onkin suurimpien virheiden karsimisessa: kapulan pyöräytys ja stoppien hitaus. (Stoppien kouluttamisesta voisin tehdä oman pohdiskelupostauksen, olen mielessäni pyöritellyt stoppien kriteeriä ja erilaisia treenitapoja ja stoppitreenin kuormittavuutta koiran kropalle). Mainittakoon vielä seuraamisen peruutus. Muutamissa liikkeissä yritän työstää ennakointia vähäisemmäksi (ruutuun, merkille menot). Eteenmenoon haluaisin lisää varmuutta (kukapa ei). Kiertohyppynoudon hypyn poimimista pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä kannattava ja kiva leikki mutta myös vastuuttaa koiraa. Palkkaustatapaani olen lähtenyt muuttamaan, enemmän sosiaalisen palkan suuntaan ja vähemmän lelupalkkaa, tavoitteena saada rentoutta. Ohessa lihashuoltoa ja kuntotreeniä pyöräillen ja juosten.

Taon kanssa luovuin agilityn ryhmäpaikasta. Jatkossa humputellaan agilitya silloin tällöin. Tähän on johtanut monta syytä, tärkeimpänä se, että halusin lopettaa lajin kun 5-vuotias jättini yhä on kunnossa. Me tulemme kokeilemaan erilaisia lajeja. Ensimmäisenä lähti kokeiluun dobo. Kaksi kertaa ollaan käyty ja molemmat tykätään! Minä tokalla kerralla vielä enemmän, kun laitoin hanskat käteeni, niin ettei namia antaessa tarvitse pelätä käsien puolesta. Taolle joulukuinen kastraatio on tehnyt vain hyvää: siitä on tullut leikkisämpi ja todella ahne. Doboon palatakseni, siinä saa pitää hauskaa koiran kanssa ja itselle kunnon treenin, esim. tekemällä lankkua kyynärpäät tasapainotyynyn päällä. Mietin jo seuraavaa lajikokeilua, katseeni on suuntautunut rally-tokon suuntaan. Siinä olisi monta hauskaa temppua koiralle opetettavana, mm. oikealla puolella seuraaminen. Kuka ties, vaikka tulevaisuuden tokokokeissa seuraamispuoli voisi vaihdella? Koiran kropan toispuoleisuutta se ainakin vähentäisi jonkin verran.

Benson käy ja kukkuu ja osallistuu erittäin aktiivisesti ja sitoutuneesti lapsiperheen arkeen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun astun sen päälle tai potkaisen sitä vahingossa, kun se aina kulkee kantapäilläni ja sijoittuu ihan taakseni. Bensonilla on raivostuttava, ja villakoirille kuuleman mukaan yleinen tapa lähteä ulvomaan lapsen itkiessä. Ja perheeseen jossa on kaksi alle 3-vuotiasta lasta mahtuu kyllä itkua.. Nykyisin jos kotona tilanne alkaa eskaloitua, avaan vierashuoneemme oven ja Benson tassuttelee sinne, huoneesta on tullut sille jonkinlainen turvasatama, jossa se hieman paremmin pystyy hillitsemään omaa hätäänsä lasten itkiessä. Niin rakas kuin Benson onkin, niin en voi kuin todeta, että se ei monesta syystä ole ihanteellisin koira lapsiperheeseen.

Kävin pitämässä luennon valmennusrenkaan jäsenen ominaisuudessa, aiheesta kiertohyppynouto. Käsittelin mm. kiertohyppynoudon palasten opettamista, palasten yhdistämistä kokonaisuudeksi, kokonaisuuden suoritusvarmuuden parantamiseen liittyviä treenejä ja ruudun eteenmenon opettamista. Edellisestä luennon pitämistilanteesta on jo aikaa, joten jännitys näkyi oikomisena puheessa, ihan niin perusteellisesti en puhunut kuin mitä oli suunnitelma, joten luennon jälkeen jäi vähän pettynyt fiilis itseeni. Tosin lopun keskustelu osallistujien kanssa oli todella antoisaa ja koin että pystyin jakamaan hyödyllisiä vinkkejä.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Urheilukoirahierojaksi

Koirien lihashuolto alkoi kiinnostaa mua Bensonin sairastututtua 3,5-vuotiaana spondyloosiin, tai olihan se sillä jo ollut, mutta tuolloin sai diagnoosin. Sitten tulivat Tao ja etenkin Kulo, jolle vauhdikkaana neitinä usein tuntuu sattuvan jotain. Koiria on tullut kymmeniä, ehkä jopa satoja tunteja käytettyä hieronnoissa ja hoidoissa. Keväällä tokon valintakokeessa kyselin muilta, että kuinka usein he hoidattavat koiriaan. Monet hoidattivat jopa 1-2 viikon välein. Mietin, että jos tähtään Kulon kanssa huipulle, pitäisi sen lihashuollonkin olla ensiluokkaista. Mutta ei minulla ole mahdollisuutta Kuloa viikoittain kuskata jonnekin hierottavaksi, helpompaa se olisi kun osaisi itse hieroa ja sitten käyttää harvakseltaan jossain tsekattavana. Tällöin voisin illalla, lasten nukahdettua, hieroa jonkun kolmesta koirastani, samalla vaikka telkkaria katsellen. Ja nyt tämän superliukkaan kevättalven jälkeen, koirien liukasteltua itseään kipeäksi, tuli tunne, että olisi hyvä jos osaisi itse antaa koirille ensiavun, etteivät liukastumisesta aiheutuvat ongelmat pääsisi pahenemaan ja kroonistumaan odotellessa hierontaan pääsyä.

Olen paljon hieronut koiriani myös itse, mutta multa puuttuu teoriaosaaminen lihaksista, niiden kiinnittymiskohdista, oikeista hierontaotteista ja -tekniikoista, hierontasuunnitelman tekemisestä, hieronnan esteistä ja monesta muusta asiasta. Ja olisi mukava syventää omaa osaamista myös urheilukoiran ravitsemuksesta, kunnon rakentamisesta, nesteytyksestä eli kokonaisvaltaisesti urheilukoiran hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Mua ei tässä vaiheessa kiinnosta opiskella varsinaiseksi tutkinnon suorittaneeksi koirahierojaksi vuoden tutkintoa. Niinpä olen skannaillut lyhyempiä kursseja. Ja näillä näkymin olisin menossa kesäkuussa alkavaan Tampereen koirahierojakoulun järjestämään Urheilukoirahierojakoulutukseen. Siinä on 22 lähipäivää ja koulutus kestää neljä kuukautta. Jos innostuisi jatkamaan, niin voisi käydä puuttuvat opinnot tutkintoon johtavasta hierojakoulutuksesta, kurssit on suunniteltu siten että jatkaminen onnistuu.

Tulen kirjoittamaan kokemuksia urheilukoirahierojakoulutuksesta, jos kiinnostaa niin niitä voi lueskella asiaan viittaavaan tägin alta. :)