tiistai 9. toukokuuta 2017

Touhukas kevät takana, ja lyhyesti taidan laittaa ajatuksia ja kuulumisia koiraharrastusrintamalta :-)

Tuntuu että tänä keväänä olen saanut ottaa Kulon kanssa askeleen eteen- (vai taakse?)päin. Kulo oli syksyllä pentuepisodin jälkeen pitkällä kuntoutuslomalla, ja pikkuhiljaa loppuvuotta kohden palailtiin treenikentille. Yllätyin, kuinka hyvin Kulo muisti oppimansa asiat, ja nekin jotka olivat unohtuneet, palautuivat nopeasti. Sitten meillä oli edessä viisi koetta tammi-maaliskuussa + tokon valmennusrenkaan näyttökoe.

Olen tähän asti Kulon kanssa tavoitellut koko ajan tekemiseen vauhtia, vauhtia ja vauhtia. Sanoinko jo vauhtia? Ja motivaatiota. Ja itsevarmuutta. Palkkaa on tullut, lelut ovat lentäneet ja on hetsattu ja viritelty. Olemme tehneet haastaviakin treenejä, mutta ajatuksena suoritus- ja itsevarmuuden lisääntyminen. Virheisiin olen puuttunut pehmeällä kädellä ja olen antanut Kulon räksyttää minulle takaisin. Se on tuntunut saaneet paljon itseluottamusta ja rutiinia moneen asiaan.

Voisi kuvitella, että minulla olisi suoritusvarma koira?

Se tunne alkoi hiipiä pikkuhiljaa. Tampereen koe oli ensimmäinen vuoden tauon jälkeen. Seinäjoella Kulo oli maha sekaisin, Kuopiossa sillä oli lihasjumeja. Merkit eivät olleet niin selvät että olisin vielä huomannut mitään. Vantaalla lauantain kokeessa iloitsin kunnossa olevasta koirasta, jolla riitti vauhtia. Pieniä hamoja sattui, kuten että Kulo nousi istumaan luoksetulon jätössä. Vantaan sunnuntain kokeessa minäkin sen huomasin... Kävelimme kehään... Yhdessä? Ei aivan. Vieressäni käveli olento, joka katseellaan zuumaili mitä kentällä olisi hänelle tarjolla. Näennäisesti tuli kanssani, mutta henkisesti oli jo menossa tekemään. Ei oikeastaan tuntunut tarvitsevan minua. Liikkeiden alussa näennäisesti istui sivullani, mutta ajatus oli jo lähes täysin edessä olevassa tehtävässä. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä kaatuu omaan näppäryyteensä. Me molemmat. Kulo hyppynoudossa tuli niin vauhdilla, että kapulan ehti ottaa matkalla mukaan, mutta hypystä tultiin iloisesti ohi. Ohjatussa noudossa hän siinä juostessaan yhtäkkiä keksi että liikkurilleko se kapula kuuluisikin viedä. Ikinä treeneissä käynyt mielessäkään, ei vaikka oltaisiin tehty sellainen asetelma, että liikkuri olisi seissyt minun vieressäni palautuksessa.

Sitten kävi niin onnellisesti, että me pääsimme tokon valmennusrenkaaseen.

Renkaan leiri oli huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Koutsimme Christa ja Satsu olivat suunnitelleet kehän, jossa oli haastetta. Oli luoksetulo diagonaalisesti kentän poikki, kiertohyppynoudon hyppyjen välistä, jne. Kulo jäi kyllä hyvin selkeästi kiinni, että se ei liikkeiden alussa yhtään kuunnellut virittelyjäni, ja sännätessään matkaan unohti mitä oli tekemässä ja keksi kaikkea ylimääräistä. Olin ajatellut että kehä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikea, mutta jos aivot on kiinni niin kyllä siinäkin haastetta tulee.

Olen silti todella ylpeä rakkaasta työkoirastani. Nyt olen aloittanut työskentelyn kohti yhteiseen kuplaan pääsemistä. Onneksi on kokeneita treenikavereita ja koutseja tukena. Ja ihana koira jonka kanssa treenata.

Olemme lähteneet liikkeelle liikkeiden alkujen kaavamaisuuden purkamisesta ja minun merkitykseni vahvistamisesta. Motivaatiota tulisi saada enemmän minun suuntaani. Kulo on lähtenyt mukavasti vastaamaan tähän, vaikka ihan hirveästi ei olla ehditty treenata. Paljon olisi mielentila-, tekniikka- ja kokonaisuustreeniä tehtävänä ennen SM:iä. Tekniikkaan ei ehdi ihmeempiä muutoksia tehdä enkä riskeeraa että olemassaoleva tekniikka leviäisi, siinä pääpaino onkin suurimpien virheiden karsimisessa: kapulan pyöräytys ja stoppien hitaus. (Stoppien kouluttamisesta voisin tehdä oman pohdiskelupostauksen, olen mielessäni pyöritellyt stoppien kriteeriä ja erilaisia treenitapoja ja stoppitreenin kuormittavuutta koiran kropalle). Mainittakoon vielä seuraamisen peruutus. Muutamissa liikkeissä yritän työstää ennakointia vähäisemmäksi (ruutuun, merkille menot). Eteenmenoon haluaisin lisää varmuutta (kukapa ei). Kiertohyppynoudon hypyn poimimista pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä kannattava ja kiva leikki mutta myös vastuuttaa koiraa. Palkkaustatapaani olen lähtenyt muuttamaan, enemmän sosiaalisen palkan suuntaan ja vähemmän lelupalkkaa, tavoitteena saada rentoutta. Ohessa lihashuoltoa ja kuntotreeniä pyöräillen ja juosten.

Taon kanssa luovuin agilityn ryhmäpaikasta. Jatkossa humputellaan agilitya silloin tällöin. Tähän on johtanut monta syytä, tärkeimpänä se, että halusin lopettaa lajin kun 5-vuotias jättini yhä on kunnossa. Me tulemme kokeilemaan erilaisia lajeja. Ensimmäisenä lähti kokeiluun dobo. Kaksi kertaa ollaan käyty ja molemmat tykätään! Minä tokalla kerralla vielä enemmän, kun laitoin hanskat käteeni, niin ettei namia antaessa tarvitse pelätä käsien puolesta. Taolle joulukuinen kastraatio on tehnyt vain hyvää: siitä on tullut leikkisämpi ja todella ahne. Doboon palatakseni, siinä saa pitää hauskaa koiran kanssa ja itselle kunnon treenin, esim. tekemällä lankkua kyynärpäät tasapainotyynyn päällä. Mietin jo seuraavaa lajikokeilua, katseeni on suuntautunut rally-tokon suuntaan. Siinä olisi monta hauskaa temppua koiralle opetettavana, mm. oikealla puolella seuraaminen. Kuka ties, vaikka tulevaisuuden tokokokeissa seuraamispuoli voisi vaihdella? Koiran kropan toispuoleisuutta se ainakin vähentäisi jonkin verran.

Benson käy ja kukkuu ja osallistuu erittäin aktiivisesti ja sitoutuneesti lapsiperheen arkeen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun astun sen päälle tai potkaisen sitä vahingossa, kun se aina kulkee kantapäilläni ja sijoittuu ihan taakseni. Bensonilla on raivostuttava, ja villakoirille kuuleman mukaan yleinen tapa lähteä ulvomaan lapsen itkiessä. Ja perheeseen jossa on kaksi alle 3-vuotiasta lasta mahtuu kyllä itkua.. Nykyisin jos kotona tilanne alkaa eskaloitua, avaan vierashuoneemme oven ja Benson tassuttelee sinne, huoneesta on tullut sille jonkinlainen turvasatama, jossa se hieman paremmin pystyy hillitsemään omaa hätäänsä lasten itkiessä. Niin rakas kuin Benson onkin, niin en voi kuin todeta, että se ei monesta syystä ole ihanteellisin koira lapsiperheeseen.

Kävin pitämässä luennon valmennusrenkaan jäsenen ominaisuudessa, aiheesta kiertohyppynouto. Käsittelin mm. kiertohyppynoudon palasten opettamista, palasten yhdistämistä kokonaisuudeksi, kokonaisuuden suoritusvarmuuden parantamiseen liittyviä treenejä ja ruudun eteenmenon opettamista. Edellisestä luennon pitämistilanteesta on jo aikaa, joten jännitys näkyi oikomisena puheessa, ihan niin perusteellisesti en puhunut kuin mitä oli suunnitelma, joten luennon jälkeen jäi vähän pettynyt fiilis itseeni. Tosin lopun keskustelu osallistujien kanssa oli todella antoisaa ja koin että pystyin jakamaan hyödyllisiä vinkkejä.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Urheilukoirahierojaksi

Koirien lihashuolto alkoi kiinnostaa mua Bensonin sairastututtua 3,5-vuotiaana spondyloosiin, tai olihan se sillä jo ollut, mutta tuolloin sai diagnoosin. Sitten tulivat Tao ja etenkin Kulo, jolle vauhdikkaana neitinä usein tuntuu sattuvan jotain. Koiria on tullut kymmeniä, ehkä jopa satoja tunteja käytettyä hieronnoissa ja hoidoissa. Keväällä tokon valintakokeessa kyselin muilta, että kuinka usein he hoidattavat koiriaan. Monet hoidattivat jopa 1-2 viikon välein. Mietin, että jos tähtään Kulon kanssa huipulle, pitäisi sen lihashuollonkin olla ensiluokkaista. Mutta ei minulla ole mahdollisuutta Kuloa viikoittain kuskata jonnekin hierottavaksi, helpompaa se olisi kun osaisi itse hieroa ja sitten käyttää harvakseltaan jossain tsekattavana. Tällöin voisin illalla, lasten nukahdettua, hieroa jonkun kolmesta koirastani, samalla vaikka telkkaria katsellen. Ja nyt tämän superliukkaan kevättalven jälkeen, koirien liukasteltua itseään kipeäksi, tuli tunne, että olisi hyvä jos osaisi itse antaa koirille ensiavun, etteivät liukastumisesta aiheutuvat ongelmat pääsisi pahenemaan ja kroonistumaan odotellessa hierontaan pääsyä.

Olen paljon hieronut koiriani myös itse, mutta multa puuttuu teoriaosaaminen lihaksista, niiden kiinnittymiskohdista, oikeista hierontaotteista ja -tekniikoista, hierontasuunnitelman tekemisestä, hieronnan esteistä ja monesta muusta asiasta. Ja olisi mukava syventää omaa osaamista myös urheilukoiran ravitsemuksesta, kunnon rakentamisesta, nesteytyksestä eli kokonaisvaltaisesti urheilukoiran hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Mua ei tässä vaiheessa kiinnosta opiskella varsinaiseksi tutkinnon suorittaneeksi koirahierojaksi vuoden tutkintoa. Niinpä olen skannaillut lyhyempiä kursseja. Ja näillä näkymin olisin menossa kesäkuussa alkavaan Tampereen koirahierojakoulun järjestämään Urheilukoirahierojakoulutukseen. Siinä on 22 lähipäivää ja koulutus kestää neljä kuukautta. Jos innostuisi jatkamaan, niin voisi käydä puuttuvat opinnot tutkintoon johtavasta hierojakoulutuksesta, kurssit on suunniteltu siten että jatkaminen onnistuu.

Tulen kirjoittamaan kokemuksia urheilukoirahierojakoulutuksesta, jos kiinnostaa niin niitä voi lueskella asiaan viittaavaan tägin alta. :)

Kevään tokon edustusjoukkueen valintakoekierros takana

Kulon kanssa kierrettiin Tampereen valintakoetta lukuunottamatta muut paikkakunnat: Kuopio, Seinäjoki ja Vantaan kaksi päivää. Tampere jäi välistä tassuhaavan vuoksi. Muuten olen iloinen, että koira on ollut siinä kunnossa että ollaan voitu noihin karkeloihin osallistua, mitenkään itsestäänselvää kun terveys ei valitettavasti ole.

Jokaisessa kokeessa sattui pieniä virheitä, joista seurasi pienempiä tai vähän isompia pistemenetyksiä. Kiertohyppynouto nollattiin kahdessa kokeessa. Ruutua ei nollattu kertaakaan! Vaikka se eteenmenon johdosta ei mitenkään vahvalta liikkeeltä tunnukaan. Joitakin asioita on saatu treeneissä työstettyä paremmaksi niin, että toimivat kisatilanteessa, mutta osa vaatii vielä lisää treeniä. Kulon tyyppiongelmia ovat huonot valuvat stopit (niitä ei olla nyt syksyllä Kulon toipuessa rankasta pennutuksesta ja jumiutuessa helposti ja keväällä tassuhaavan vuoksi kauheasti voitu treenatakaan), kuonolla tökkiminen ja levoton seuruu (johon avun toi Katjan vinkki namilla palkkaamisesta niin, että ennen palkkausta tehtiin namista luopuminen), huono menovauhti merkille ja stopin ennakointi (johon on auttanut merkin arvon kasvattaminen ja treenaus noutokapulahäiriöin) ja uutena ettei laita kyynärpäitä/oikeaa kyynärpäätä alas asti kun menee perusasennosta maahan. Tässä muutamia mainitakseni.

Valintakoekierroksen jälkeen päällimmäisin tunne on kiitollisuus ja tyytyväisyys. Olen niin kiitollinen, että ollaan saatu yhdessä kiertää noita kokeita, ja että Kulo on kaikista vastoinkäymisistä (mm. ripuli, lihasjumit) huolimatta aina yrittänyt parhaansa. Meillä on ollut kehässä mukavaa yhdessä ja aina Kulon innosta palavaan naamaan katsoessani muistan, mikä minua motivoi.

Viikonloppuna meillä oli kaksi evl-koetta, lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina Kulo sijoittui jaetulle 8. sijalle 1-tuloksella. Ensimmäistä kertaa kisasimme kahtena perättäisenä päivänä, joten en tiennyt mitä odottaa, en ainakaan sitä hätäistä koiraa joka sunnuntaina vingahteli seuruussa ja kiertohyppynoudossa ei malttanut tulla hypyn kautta takaisin. Olin ylpeä koirastani, joka viimeisen suoritusvuoron saatuamme yksilöliikkeistä palatessaan meni heti juoksunartun kaveriksi paikallaoloihin, ja tästä juoksunartun yksilöliikkeiden jälkeen pian tokon valmennusrenkaan näyttökokeeseen. Kolme paikallaoloa, kolme koetta kahden päivän aikana.

Maanantaina valkkutokoissa piti ottaa todella rauhallisesti, ei tehtykään ihan niin paljon kuin varmaan normaalisti olisin innostunut treenaamaan, mutta enemmän kuin alunperin piti, koska Kulo oli aivan täpinöissään. On onni treenata tokoa koiran kanssa, joka rakastaa työntekoa ja yhdessä tekemistä! <3

Nyt meidän pitäisi ottaa vielä yksi (pitkä) askel eteenpäin, jotta saataisiin teknistä osaamista ja suoritusvarmuutta riittävälle tasolle, että päästäisiin sieltä 8-15.sijalta, joissa nyt ollaan onnistuessamme sijoituttu, sinne ihan kärjen tuntumaan. Nyt jännätäänkin tokon valmennusrenkaan valintatiimin päätöstä, renkaaseen pääsy olisi hieno mahdollisuus kehittää meidän osaamista seuraavalle tasolle. :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Christan koulutus

Christa  koulutti perjantaina meidän valkkua, tästä nopsat muistiinpanot

3,5 viikon totaalisen treenitauon (tassuhaavan takia) jälkeen tehtiin kokeenomainen setti jonka Christa oli suunnitellut. Kokonaisuus toimi kivasti, mutta olihan siinä kaikenlaista korjattavaa. Christa sanoi että Kulon seisomisasento kaukoissa oli niin hurjan pitkä, että hän ihan kauhistui, mutta Kulo pystyi tästä peruuttamaan istumaan takatassut paikoillaan pysyen, Ja näin oon sen sille opettanutkin, ihan tietoisesti.

Kulolla ohjatussa noudossa merkillemeno hidas. Ongelmana on se, että merkki on sille vain tylsä välivaihe ennenkuin saa hakea noutokapulan, eli merkillemeno ja noutaminen ovat kovin eriarvoiset sen näkökulmassa. Sen kanssa on jonkun verran tehty leluhäiriöin merkkiä, mutta noutokapulaa en ole häiriönä käyttänyt. Christa laittoi noutokapulan hieman merkin eteen, sillä seurauksella, että Kulo ei kertakaikkisesti kyennyt juoksemaan merkille, vaan yritti mm. juosta ruutuun, ja kun en kelpuuttanut näitä niin palasi raivoamaan mulle. Otin sitä kuonosta kiinni ja käskin olla hiljaa, Christakin totesi että kiellä sitä kiroamasta. :-D Meidän ekan setin aika loppui kesken, en ehtinyt saada yhtään onnistunutta merkillemenoa. 

Ajelin kotiin hakemaan vauvaa, ja mietin että tokassa setissä tätä työstetään vielä, ja haluaisin tehdä pienet treenit itse alkuun ja sitten Christan kanssa miettiä jatkoa. Niinpä ei muuta kuin merkki ja noutokapula ja lelu kainaloon ja pihalle. Laitoin merkin jokusen metrin päähän, otin Kuloa pannasta kiinni, laitoin kapulan sen eteen maahan ja virittelin merkille. Lähetin merkille niin että se tuli samalla juosseeksi edessään maassa olleen kapulan yli, ja palkka kun oli juossut merkin taakse. Tämän jälkeen työstin tämän harjoitteen niin, että parilla toistolla sain siirrettyä kapulan merkin eteen ja Kulo juoksi rennosti merkille. Tämän jälkeen työstin vielä nopsaan kapulan heiton ja merkille menon; aluksi pudotin kapulan Kulon eteen maahan ja lähetin merkille, ja parilla toistolla edettiin siihen että heitin kapulan merkin eteen ja lähetin Kulon merkille ja se pystyi itsevarmasti ja rennosti juoksemaan merkille. Tähän treeniin meni max viisi minuuttia ja Kulo onnistui joka toistolla ja puhkui intoa ja itsevarmuutta.

Hallilla ennen tokaa settiä teetin vielä pikaiset muistuttelut ja hajotin pakkaa heittämällä kapulan merkin eteen, noudattamalla kapulan, heitin sen uudestaan ja sitten Kulon piti juosta merkille. Se oli tosi hyvin kuulolla. Pystyttiin varsinaisella treeniajalla työstämään nopsaan jatkoa; eli kokeiltiin kuinka homma toimii kokonaisuudessa. Liikkuri vei ohjatun noudon kapulat ja Christa kävi vaivihkaa viemässä merkin eteen muutaman lainakapulan. Ja ah ja voi, kun meni pienellä koiralla pasmat sekaisin ja eihän hän voinut juosta taaskaan lähellekään merkkiä. Tästä kun otin takaisin, ja lähetin uudelleen merkille, niin Kulo meni semmoisella päättäväisyydellä ja vauhdilla merkin taakse. Näitä ylläreitä pitäisi teettää aina silloin tällöin, samaa häiriötä kunnes selviää siitä heti ekalla kerralla ja sitten keksii jotain uutta.

Seuraavaksi katsotiin ajatuksia Kulon noutokapulan pitoon joka löysä. Katja antoikin tähän jo poskesta kiinnipito - kapulan sivullevetovinkin, mihin Kulo vastaa hyvin mutta treenit nyt jääneet Kulon tassuhaavan ja lasten sairastelun vuoksi tekemättä, joten eihän asia ole itsestään edennyt. Eli näitä nyt tehdään tunnarilla tai harjanvarren kappaleella. Tällä otetta kapulasta tiiviimmäksi. Ja pitäisi olla koko ajan todella skarppina ja valmiina huomauttamaan, jos Kulo pyöräyttää kapulaa treeneissä, koska Kulo kyllä skarppaa tosi hyvin mutta ei tietenkään muuta toimintaansa, jos en kerro sille ettei kapulan pyöräytys ole ok. Pitotreeneihin liittyen aloittelin tänään Christan koulutuspäivän annista motivoituneena opettamaan Kulolle kuonokosketuksen esine suussa. Kulo osaa molemmat erillisinä temppuina, mutta kun ne laittoi yhteen niin kylläpä oli tosi hankalaa, meinasi aivohalvaus iskeä koiraparalle! Muutama onnistunut toisto saatiin ja huomenna kokeillaan uudelleen.

Christalta tuli taas paljon hyviä vinkkejä ja koulutuspäivä oli antoisa! Tässä pari:
- eteenmenon opettamiseen sellainen ohut vähän kynttilänjalan näköinen koroke jonka päässä namialusta. Se 15 metriin. Alkuun takana esim keltainen läppä että koira löytää sille suoraan, läppä häivytetään pienentämällä. Koira juoksee syömään ruokaa,ohjaaja tulee lisäämään nameja/heittää koiralle pallon kun se on syönyt namit, jolloin koira oppii juoksemaan eteen ja jäämään sinne. Kun läppä häivytetään pois, niin koroke on melko näkymätön jolloin koira oppii että kun juoksee suoraan eteen niin jossain vaiheessa namit ilmestyvät eteen. Etuna se, että koira paremmin tiedostaa mitä se on tekemässä eikä vain aivot narikassa oaahda pallolle ja pallo suussa ympäri kenttää. Ja koiralle tulee korkea ryhti eteenmenossa.
- jos pennulle on kovin hankalaa rauhoittua hallilla ennen treenejä, niin tekee rauhoittumisharjoitukset treenin jälkeen, jolloin pentu on saanut purkaa itseään  ja rauhoittuminenkin on paremmin mahdollista ja näin rauhoittumisharjoituksiakin saa vietyä eteenpäin

Tämmöiset pikaiset muistiinpanot tähän väliin :)

On pitänyt kirjoittaa Kulon tassuhaavasta. Se sai helmikuussa oikein kunnon syvän ja siistin viiltohaavan anturaan, varmaan astunut johonkin lasiin tai vastaavaan terävään. Eläinlääkärissä tikattiin. Haava tulehtui ja anturasta lähti isohko pala nahkaa. Vetericynillä oon suihkutellut, ja pitänyt Kulolla koko ajan kauluria päässä ja sukkaa jalassa, antanut laaseria ja hyvin lähtenyt toipumaan. Christan treenit oli ekat tapaturman jälkeen, Kulo teki tossu jalassa ja hyvin meni. Ei varmaan mene kovin kauan kun on täysin parantunut, niin vauhdilla on nyt toipunut.