lauantai 21. huhtikuuta 2018

Yksi on pois joukostamme

Eilen tuli kuukausi siitä, kun menin Bensonin kanssa uusimaan kipulääkereseptejä /miettimään kipulääkityksen jatkoa. Eläinlääkärintarkastuksessa löytyi sydämestä nopeasti kehittynyt paha sivuääni (4/6), menossa oleva polven ristiside ja runsaasta kipulääkityksestä huolimatta Benson aristi toista lonkkaansa, jossa oli pitkälle edennyt nivelrikkoa. Bensonin terveydestä murehtiminen alkoi mulla rakkaan villakoiran ollessa vasta 2,5-vuotias, kun vauhdikkaalta agilitypuudelilta löytyi lannerangasta spondyloosi ja alkava nivelrikko. Vuosi sitten aloin todella tehdä surutyötä sen tosiasian kanssa, että koska on aika tehdä viimeinen matka eläinlääkäriin. Tuolloin Benson levisi jäisellä pihalla ja sen nivelrikkoinen lonkka kipeytyi ollen useamman kuukauden huonona. Pitkäaikaissairaalla koiralla on vaikea tehdä päätöstä sen suhteen, koska raja tulee vastaan. Tuntui ihan mahdottomalta tehdä ratkaisua. Toisella oli kuitenkin elämänhalua, se leikki, lähti mielellään lenkille jne. Oli raskasta katsoa sen liikkumista kun näki ettei se ihan kunnossa ollut. Viimeisen puolen vuoden ajan pystyin helpottamaan sen oloa paljon hieromalla sitä säännöllisesti. Tuntui upealta, kun yleensä hieronnassa stressaava puudelini nukahti hierontaan tai kun sain hieronnalla hieman kärttyisäksi muuttuneen käytöksen pois. Bensonilla alkoi näkyä väsymistä, sen näki silmistä jotka eivät enää tuijottaneet enää niin kirkkaina ja välillä tuntui ettei se olisi jaksanut aina seurata mun jaloissa, mutta kun se mun perässä hiihtäminen oli sille Elämän Asia. Lasten itkiessä se ei enää aina jaksanut niin ulvoa. Lenkillä se innostuvana koirana saattoi toisinaan lähteä spurttaamaan Taon ja Kulon perään ja sai muutamia kertoja huonon olon. Vauhti alkoi muutenkin hidastua ja rauhoittua. Epäilin että sydämessä ei ehkä kaikki olisi kunnossa. Benson sai viimeisen puoli vuotta nukkua yöt mun jaloissa, tein silläkin tavoin osin surutyötä, tankattiin läheisyyttä puolin ja toisin. Viimeinen eläinlääkärireissu meni kauniisti. Benson leikki hihnallaan eläinlääkärin vastaanotolla. Kun terveystarkastuksessa kävi ilmi sydämen ja polven tilanne, purskahdin itkuun. Tiesin, että nyt oli koittanut aika. Onneksi oltiin päivän toiseksi viimeinen asiakas. Mentiin pihalle kevätaurinkoon kävelemään ja autoon istumaan, pidin Bensonia sylissä ja rapsuttelin. Se oli hyvin rauhallinen ja torkkui sylissäni. Eläinlääkärissä Benson sai rauhoitteen, ja luottavaisena se käpertyi syliini kerälle nukkumaan. Siitä se siirrettiin hoitopöydälle, jossa sai kanyylin tassuun ja nukutettiin ikiuneen. Benson sai mennä hyvin kauniisti ja levollisesti rakkaan emäntänsä ja isäntänsä seurassa. Silitin sitä viimeisen kerran, ja tajuntaan löi että nyt sai silittää joka paikasta, ei tarvinnut varoa kipeää jalkaa. Enää ei ollut vaivoja, ei kipuja.

Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Itsesyyttelyihin taipuvaisena ihmisenä mietin mitä kaikkia asioita olisin voinut tehdä Bensonille paremmin, mutta näillä mun resursseilla yritin huolehtia siitä niin hyvin kuin pystyin. Ikävä on kova, ei viime aikojen kipeää koiraa vaan sitä nuorta ja vauhdikasta Bensonia. Helpotuskin on suuri. Koti tuntuu paljon avarammalta, tyhjemmältä. Bensonin uurna on meidän kirjahyllyssä, pääsee varmaan Teiskon multiin, missä on monena kesänä saanut viilettää isolla pihalla ja hyppiä järveen.

Toivottavasti isä heittelee Bensonille palloa niin paljon kuin mahdollista, siellä jossain <3
Benson 14.11.2008-20.3.2018



































maanantai 29. tammikuuta 2018

Vuosi polkaistu käyntiin

Blogi jatkuu hierojakoulupainoitteisena, koska nyt omien koirien kanssa ollaan lähinnä lenkkeilty ja ovat tunnin jos toisenkin toimineet hierontauhreina, ei mitään uutta siis... Hyvin ovat osaansa sopeutuneet ja kaikki ovat iloisen oloisia. Bensonin takia olen ehkä tyytyväisin että pääsin tähän kouluun. Sen kanssa on aina ollut hankalaa viedä sitä hierojalle, kun se jännittää niin paljon eikä rauhoitu hoitoon. Mamman käsittelyyn on helpompi rauhoittua, ja nähtiinpä sekin ihme, että Benson nukahti hierontaan (vieläpä kun hieroin sen heikomman takajalan nelipäistä reisilihasta)! En olisi ikinä kuuna päivänä uskonut että tällainenkin voisi olla mahdollista, lehmienkin lentämisen uskoin olevan enemmän mahdollista. Kulo on mulle täydellinen harjoituskappale. Se ei onnu, mutta liikkuu ravissa vähän vinottain, ottaa oikealla takajalalla lyhyempää askelta, ja vetää tietyt paikat toistuvasti jumiin. Mulla on (ainakin) yksi jumikohta, jonka aukomista en ole vielä saanut ratkaistua (meillä on vielä koulussa käymättä läpi mm. trigger- ja origo-insertio-käsittelyt), mutta moneen jumiin olen keksinyt tavan jolla saan ko kohdan aika mukiinmenevästi auki. Pohdiskelua on auttanut koulussa saavutettu ymmärrys lihasten kiinnittymiskohdista. Mutta opintomatka on vasta alkutaipaleella ja jatkuu...

Joululoma koulusta tuli tosi tarpeeseen, olin ihan tooosi poikki syksyn jälkeen. Sain luettua yhden kirjan ja askarreltua lihaskortteja lisää, projektihierontoja tein hyvin vähänlaisesti. Tammikuun puolivälin kouluviikonlopun lähestyessä en olisi millään malttanut odottaa että on lauantaiaamu ja saa mennä kouluun imemään oppia.

Lauantaina Päivin kanssa käytiin läpi mm. selkänikaman anatomiaa ja niveltä yleisesti ottaen. Tutustuttiin laserhoitoon. Nyt en muista mitä muuta käytiin läpi. Ainakin hännän hieromista käsiteltiin ja saatiin kotiläksy. Iltapäivällä meille tuli puolustuvoimista kaveri kertomaan sotakoirien käytöstä Suomen maanpuolustuksessa. Keskustelimme mitä kannattaa huomioida tietyntyylisten vahvojen koirien hieromisessa, että homma sujuu ilman turhia konflikteja. Näistä käytännön vinkeistä saa omaan työkalupakkiin välineitä. Luento-osuuden jälkeen saimme nähdä työnäytöksen, jonka jälkeen osa meistä pääsi hieromaan (sota)koiran. Kivanoloinen koira, joka saa elää monipuolisesti tehden, rakastettuna työkaverina ja perheenjäsenenä.

Sunnuntaina Turusen Virpi kävi pitämässä meille selkäpäivän. Virpi on koirahierojaksi valmistuttuaan jatkanut opiskelua, selän traktio- ja mobilisointihoitoihin ja faskiakäsittelyihin. Saimme ymmärrystä mm. selän kunnon arviointiin, koiran selän kuormituskohdan arviointiin, röntgenkuvien löydösten vaikutusten koiran vointiin pohtimiseen etc.

Edellispäivänä, lauantaina käytiin läpi kotitehtävä joka oli kuvitteellinen asikas case. Keskustellen käytiin läpi, mitä asiakkaalta kysellään ennen hoitoa, millaisia asioita voisi olla asiakkaan koiran oireiden takana, millainen hoitosuunnitelma tehdään etc. Sitten alkoi sellainen teoriapaukutus, että iltapäivällä oli paukut aika vähissä ja taisin illan olla kiukkuinen kun olin niin väsynyt :D Käytiin läpi värttinä- ja kyynärluu. Luustokuvat olivat useammasta eri suunnasta, jolloin päästiin niin lähelle kolmiuloitteista havainnollistamista kuin paperilla on mahdollista. Latinankieliset sanat olivat aika pitkiä ja jotenkin oli vaikeaa sisäistää, että miten ne menivätkään. Kun luurangosta käytiin samat kohdat läpi. Opiskeltiin myös olka-, kyynär-, lonkka- ja polvinivel nivelsiteineen ja muine anatomisine kohtineen, niveltyyppeineen, liikesuuntineen jne. Ja toki taas monesta eri kuvakulmasta. Iltapäivällä käytiin läpi nivelten mobilisointihoito jota harjoittelimme toisillemme, ja päivän lopuksi meille tuli muutama asiakas hierottavaksi ja opettajat seurasivat meidän työskentelyämme.

Eilen päivä alkoi puoli yhdeksältä ja päättyi vähän ennen viittä, parilla erittäin lyhyellä tauolla pidettynä. Puhumassa oli eläinlääkäri Pipsa Lampinen, mahtava persoona ja viihdyttävä esiintyjä rautaisella ammattitaidolla. Pipsa kertoi että hän oli ollut ortopedisessa koulutuksessa ulkomailla jossa oli viikon ajan käsitelty patellaluksaatiota ja sen erilaisia hoitomuotoja. Nyt edettiin vähän reippaammalla tahdilla kun kahdeksan tunnin aikana käytiin pitkälle yli kaksisataa pp-diaa jonka aikana käsiteltiin niin selän kuin nivelen ja luiden kehityshäiriöitä, sairauksia, hoitomuotoja, murtumia ja kipulääkitystäPäivän ehkä suurin ymmärrys tuli röntgenkuvan rajallisen informaation ymmärryksestä ja magneettikuvan merkityksestä, jos oikeasti halutaan ymmärtää oireilun taustalla olevia syitä.

torstai 21. joulukuuta 2017

Koulukuulumisia

Koirahierojakouluopintoja on nyt syksy takana ja olen koulusta joululomalla. Ajattelin hyödyntää loman lukemalla kirjoja, joiden lukemiseen ei koulun ollessa päällä riittänyt aikaa. Eikä kyseessä ole kaunokirjallisuus, ehei, nyt lukulistalla olevat kirjat käsittelevät koiran nivelvaivoja, ravitsemusta ja doboa. :D



Koulu on yllättänyt työläydellään niin minut kuin muutkin. Aihe on mielenkiintoinen, mutta hommia saa painaa. Yhtään koulupäivää ei saa jättää väliin, muuten on aika tuskaa yrittää kiriä koulupäivän aikana läpikäytyjä asioita ja pian sitä tipahtaa kärryiltä niin, että saattaa leikki loppua kesken. Kun käytin Kulon näyttelyssä, multa jäi puoli koulupäivää ja eivätkös käyneet juuri silloin lonkan luustokohdat. Mulla oli ihan hirveä angsti että en ikinä opi niitä, mutta kun niitä vaan syksyn mittaan sinnikkäästi pänttäsi niin sainpas kesytettyä mokoman luunkappaleen!

Koulunkäyntiavustajani


Päivin taktiikka on käydä pikkuhiljaa koirahierojan työssä tarvittavat asiat läpi monelta kantilta edeten. Siis ei niin, että opiskellaan yhden päivän aikana koko koiran anatomia, vaan viikonlopun aikana opiskellaan aina joku luu luustokohtineen, muutama lihas origo-insertio-funktio-venytys (paperilta, luurangosta ja lopuksi koirasta) ja hieronnan teoriaa ja käytäntöä. Alkuun luustokohtien tankkaus latinaksi (ja suomeksi) tuntui tuskaiselta, mutta syksyn mittaan olemme huomanneet, että monet asiat toistuvat ja niissä on tiettyjä lainalaisuuksia. Lihasten origot ja insertiot vain vilisivät silmissä ja menivät keskenään iloisesti sekaisin. Siis niin, että toki suurinpiirtein osasi vaikka kesken unien herätettynä kertoa missä mikäkin opiskeltu lihas sijaitsee, mutta ne origot, ne insertiot... Mä opiskelijana opin parhaiten, no, kertaamisen ja kertaamisen lisäksi kuvamuistia hyödyntäen. Niinpä piirsin jokaiselle käydylle lihakselle oman kortin. Toiselle puolelle tuli lihaksen nimi suomeksi ja latinaksi, toiselle puolelle origo, insertio, funktiot ja venytys. Näitä kortteja sitten järjestelin esim. sen mukaan, mitkä aikaansaavat lonkan ekstension eli ojennuksen tai mitkä kiinnittyvät tuberositas tibiaan eli sääriluun kyhmyyn. Omat korttinsa tein hieronnon teoriasta, ja näitä olisi joululoman aikana tarkoitus vielä kehitellä lisää, esim. hieronnan indikaatiot ja kontraindikaatiot, fysiologiset ja mekaaniset vaikutukset, lämpö ja kylmähoito, venyttelyt.



Viimeisellä kerralla ennen joululomaa oli koe jossa tentittiin syksyllä käydyt asiat. Suullisessa osiossa opettaja/apuopettaja otti yhden kerrallaan huoneeseen ja tentti opiskeltuja asioita, joita piti joko selittää, näyttää tai näyttää koirasta/luurangosta. Kirjallisessa kokeessa oli paksu nivaska papereita ja kysyttiin juuri niitä inhottavia pikku asioita, mitä aina muistaa kokeissa vihanneensa. Oli kirjallisessa osiossa toki laajoja esseitäkin. Suulliseen tenttiin meni mulla puolisen tuntia ja kirjalliseen kolme tuntia. Osa kertoi tenttineensä yhteensä viisi tuntia. Ihan kunnon rutistus. Tänään tuli tulokset, ja mä sain molemmista osioista vitosen eli hyvin meni :) Tästä on hyvä jatkaa!

Yksi epätoivoinen yritys hahmottaa kokonaisuutta..

Projektihierontoja olen tehnyt muiden koirille yhteensä 35 tuntia ja omia olen hieronut vähintään yhtä monta tuntia. Tokikaan näitä omien hieromisia ei lasketa siihen sadan hierontatunnin vaateeseen, mutta omilla on hyvä harjoitella, ja sitten seurata millaisen vasteen ne saavat/tuleeko hierontareaktioita. Olen tuskaillut, että löydän paljon jumeja/kuonaisia kohtia yms, mutta en saa hierontani aikana niitä kokonaan pois. Toisinaan tuntuu, että joihinkin kohtiin en saa mitään eroa. Olen jo oppinut, mitkä ovat kivoja jumikohtia, jotka saa helpommin avattua. Selässä rintarangan ja lanneselän ylimenokohta tuntuu monella olevan jumissa mikä toki selittyy paikan kuormituksella, mutta silti ärsyttävää kuinka pirun vaikeaa tuntuu selkälihaksia olevan siitä kohtaa saada pehmitettyä. Lannekalvon aluetta saa melko helposti pehmeämmäksi, ja joillain koirilla joilla on siihen tullut suoranaiset paukut, saa huomattavankin hoitotuloksen aikaiseksi. Yhtä kaikki, ärsyttää että en osaa vielä kovinkaan paljoa.

Kannustavaa on ollut, että moni koira on omistajansa mukaan hieronnan jälkeen piristynyt, alkanut venytellä, lakannut peitsaamasta, lakannut puremasta kylkiään, lakannut murisemasta, alkanut leikkiä. Suurin tekijä mikä tässä motivoi, on se kun voi auttaa eri-ikäisiä, erirotuisia ja erilaisen taustan omaavia koiria. Ja onhan tämä ihan hemmetin, hemmetin mielenkiintoista! Meidän opiskelijaryhmässä vallitsee hyvä henki ja oppitunneilla tiukan teorian läpikäymisen ohella käydään antoisia keskusteluja. Uusia ystäviäkin on tarttunut matkaan. Hyvää vastapainoa lasten kanssa kotona ololle.


torstai 19. lokakuuta 2017

Hyvinvointia oppimassa

Loppujen lopuksi ei kovin kauan tarvinnut miettiä, että miten sitä ylimääräisen aikansa käyttäisi ja elämä osoitti jälleen, että maailmassa on vaikka mitä mukavia vaihtoehtoja.

Tokoilun loputtua aloitin Taon ja Kulon kanssa fh-jäljen treenaamisen. Hommasin läheltä treenipellon (kiitos pellonomistajan!) ja käytiin siellä elokuussa aktiivisesti treenaamassa. Tao on tosi luontainen, tekee hommia huolellisesti ja kuono syvällä maassa. Se ei tarvitse mun apuani ja ymmärsi nopsaan, että ei saa kiirehtiä vaan tehdään tarkasti. Kulo taas... Sillä raukalla on vähän turhan kiire. Se menee eteenpäin jo ennenkuin on ehtinyt namipalan syödä ja sillä nousee kuono herkästi. Jos tulee hankala kohta, se kääntyy katsomaan mammaa apua pyytääkseen. Kulolle olen alkanut tunkea nameja syyyvälle ruohon sekaan, jotta tämä tukisi kuonon maassa pysymistä ja toisaalta ei voisi hätäillä kun namit eivät olisi niin helposti löydettävissä. Kiitos Helenalle kultaakin kalliimmista neuvoista <3

Jälkitreeneissä auringonlaskun tunnelmissa
Kulo jäljestämässä
Taon kanssa aloitettiin tokon voittajan liikkeiden treenaaminen. Tykkään Taosta vuosi vuodelta enemmän. Sille on tullut sisua ja se pystyy elämään epävarmojen hetkien kanssa paineistumatta, ainakin näissä jutuissa mitä ollaan nyt viimeksi tehty. Tao on sellainen onnimanni. Olen suunnitellut treenit niin, että voi olla vire korkealla ja silti on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua. Pilkottu kokonaisuuksia siis hyvin pikkuruisiin osa-alueisiin, jotta oikeasti ei olisi liian montaa kriteeriä kerrallaan, mitä opetellaan. Tao on tietyllä tavalla herkkä koira. Herkkyys ei tarkoita sitä, että ei saa epäonnistua kertaakaan treenin aikana. Enemmän opetellaan että kuinka epäonnistumisen jälkeen jatketaan vain hyvällä mielellä yrittämistä, ja on tärkeää että epäonnistuttuaan on mahdollisuus onnistua, jos se ei onnistu ilman apuani niin sitten autan, olen koirani tukena. 


Kulon kanssa on tehty vähän rallytokon temppuja. Ja se pyörähti elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran koiranäyttelyissä, koska saimme enemmän kuin mitä lähdimme hakemaan (H:n sijaan EH :D ) ja Kulo on nyt Suomen tottelevaisuusvalio. Painakaa mieleenne nimi Vlatislav Vojtek ;)


Ja nyt syyskuun alun jälkeen en ole treenannut juuri mitään koirieni kanssa, vaan ne ovat joutuneet olemaan innokkaan hierontaharjoittelun uhreina kun aloitin koirahierojaopinnot Tampereen koirahierojakoulussa. Eivät tosin tunnu pistävän pahakseen, enemmän on jonoa kuin katoa. Kulolla alkaa toukokuusta lähtien törröttäneet selkäkarvat olla sileät, Benson seisoo suorana (keväällä se oli ihan kierossa) ja Taon liikkuminen on paremmannäköistä. Kulo ajoittain liikkuu jo tosi kivan näköisesti, ajoittain se ottaa takajaloilla lyhyempää askelta. Tulee vaatimaan säännöllistä hoitamista koko lopun elämänsä. Taolla on selässä tiukka lihaskireys, jota en saa auki. Olen projektihieronta-asiakkailtakin löytänyt yhtä sun toista, mutta läheskään kaikkea en vielä osaa hoitaa. Turhauttavaa. Mutta vastahan tässä on koulua kuukausi takana, pitää antaa itselle armoa ja aikaa. Tiedon- ja oppimisen jano on valtavaa. Sekin on ärsyttävää, ettei ehdi opiskella niin paljon kuin haluaa, mutta yritän hyödyntää jokaisen joutilaan hetken, ja esim. yöllä vauvelia keinutuolissa heijatessa on hyvä aika päntätä anatomiaa, jos vaan suinkin jaksan. Mutta eipä tässä vapaa-ajan ongelmia ole :)



Koirahierojaopiskelua on ollut nyt joka toisena viikonloppuna. Päivät ovat teorian- ja käytännöntäyteisiä. Olen opiskellut hoitotyön opettajan pätevyyden, ja olen ilolla pannut merkille, kuinka taitavasti Päivi on koostanut jokaisen koulupäivän sisällön niin että monipuoliset opetusmenetelmät vuorottelevat pitäen kaikki oppimiskykyisinä koko pitkän päivän ajan. Päivän loputtua, kotia kohti lähtiessä, sitä huomaa että onkin todella todella puhki :-D Parikymmenhenkinen opiskelijaryhmä on jo nyt hitsaantunut hyväksi yhteishengeltään, innokkaasti keskustellaan, kysellään, pohditaan, harjoitellaan. Viikonloppujen välissä opiskellaan anatomiaa ja kertaillaan luentodioista teoriaa ja olemme aloittaneet opiskelijahieronnat, joita tehdään vuoden aikana yhteensä 100 tuntia. Paljon on opittavaa ja ihaillen sitä katsoo koulun vanhoja oppilaita, jotka ovat apuopettajina, ja tuntuvat tietävän ihan hurjan paljon. On vielä vähän epäuskoinen olo, että voinko minäkin keväällä olla noin viisas. 



Kulon mystistä oireilua pari vuotta tuskailtuani minulla on ihan valtava tiedonjano koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen, joten olen kuin nälkäkuoleman partaalla oleva ruokapöydän ääressä ahmien. Tähän mennessä ollaan käyty läpi hieronnan fysiologisia ja mekaanisia vaikutuksia, yleisluustoa, pinnallisia lihaksia, hierontaotteita ja lonkan ja takaraajojen luuston anatomiaa. Olemme käyneet läpi muutaman yksittäisen lihaksen origon, insertion, funktion yms. Ja näitä tietoja syvennetään lisää, samalla kun käydään myös uusia asioita läpi. Päivi ei ole vielä paljastanut kaikkea, mutta pieniä teasereita on tullut keitä on tulossa puhumaan. Ensi viikonloppuna opiskellaan koiran ravitsemusta. Kirjoittelen blogiin tunnelmia koulusta talven mittaan :) On hetkittäin jo käynyt mielessä, että ehkä kaikella on tarkoituksensa. Hierojakoulu vie paljon aikaani, joten olisi tavoitteellisen tokoilun yhdistäminen tähän rinnalle tässä elämäntilanteessa onnistunut? Toivon myös, että jatkossa osaan huolehtia koirieni hyvinvoinnista ja lihashuollosta niin, että ainakaan venähdysten/lihasjumien takia ei tule pahempia vammoja vaan hoito alkaa heti ennenkuin ongelmat pahenevat ja tulee kompensaatioseurauksia. Ja koska olen erinomaisen taitava syyllistämään itseäni kaikista koirieni terveysongelmista, saan pientä lohtua siitä, että jatkossa osaan nopeammin ja paremmin auttaa niitä.

Innokas lenkkiporukka Kulon Love-tyttärellä täydennettynä