keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Agilityn ratatreenejä

Oltiin lauantaina tuuraamassa aluevalkun treeneissä. Kouluttajana Tero S.

Alkuun 35-esteinen rata tuntui vaikealta muistaa. Onneksi käytiin sitä oikein ajan kanssa läpi porukalla, Teron selittäessä että miten koiran linjan tulisi missäkin kohdassa mennä. Tero piirsi hiekkaan havainnollistavia viivoja. Jo heti rataantutustuessa kävi selväksi, että tänään saisi juosta. Sen Terolle sanoinkin, että mulla on huono tapa himmailla ja hipsutella ja haluaisin oppia juoksemaan ja ohjaamaan juostessa. Lisäksi annettiin kielto tehdä vastakäännöksiä (mun lemppariohjausliike :D)

Rata näytti tältä:



Alkuun yritettiin yhteislähtöä Taon kanssa, mutta se on lähdöissä niin kuuma että rynnii ja tiputtaa herkästi riman. Tähän toimi paremmin meille tuttu tapa, jossa mä sijoitun jonnekin (tässä tapauksessa esteiden 1 ja 2 välimaastoon) ja olen Taolle lähtöluvan antaessani liikkumatta.

Puomin jälkeen Taolle ei riittänyt pelkkä linjaus putken vasempaan suuhun (se puski tässä vaiheessa vielä aika lailla omia reittejään), vaan kohta vaati puolivalssin.

5-esteellä oli tärkeää, että valssi oli valmiina kun koira lähestyi ponnistuskohtaa, koska tässä koira piti saada tiukasti linjattua 6-esteelle (6-esteen jälkeistä jatkoa ajatellen). Tao rynni tässäkin niin että se kaarrotti pitkän lenkin 5-esteen jälkeen. Tällä esteellä tehtiin erilaisia harjoitteita niin, että saatiin Tao paremmin kuulolle ennen ponnistusta ja esteen jälkeen kääntymään tiukasti. Tässä kohtaa tuli mieleen ajatus, että onneksi päästiin pois ykkösistä, ja ei kiitos meille enää sellaisia suoraviivaisia paahtamisratoja jotka ruokkivat peuranpoikaseni pitkiä laakahyppyjä. Nyt koiraa kuulolle ja jarrut kuntoon!

6-esteeltä oli tärkeää päästä hyvissä ajoin 7-esteelle niistoon. Tero neuvoi jättämään takaakiertoon lähettämisen pois ja menemään vaan riman yli kurkottamaan niistoasentoon. Tässä kohdassa ei kyllä takaakiertoon lähettämiseen olisi ollut aikaakaan ja olisi ollut iso riski, että koira olisi irronnut esteen takana olevaan putkeen.

Koiran pujotellessa piti kipittää koiran ohi ja ottaa riittävästi sivuetäisyyttä 9- ja 10-esteen väliin, muistaen kuitenkin pitää rintamasuunta 9-esteelle auki koska jos ysiä ei ohjannut kunnolla, koira herkästi tuli siitä ohi.

10-esteelle piti ohjata päättäväisesti ja vaatia koiralta ohjaukseen tuleminen ja tiukka käännös. Ja sitten nopeasti liikkeelle, rintamasuunta auki putkeen ja valmiiksi niistoasentoon (taas ei takaakiertoon lähettämistä vaan suoraan niistoasentoon), yllättävän hyvin ehti vaikka oli suora putki!

Koiran lähetys esteelle 13 takaakiertoon ja taas ei saanut jääd varmistelemaan vaan liikkeelle valssaten kohti estettä 14. (Tällä radalla koiralta vaadittiin, että se suoritti sille annetun tehtävän ilman ohjaajan varmistelua).

Nyt en ole varma, mutta muistelisin, että tein vastakäännöksen 14:lle saadakseni Taon tiukasti putkeen (15). Sitten jäätiin odottamaan koiraa putkesta, josta se otettiin mukaan, lähetettiin esteelle 16, tyrkkäys esteelle 17, valssi esteelle 18, rytmitys ennen estettä 19, viskileikkaus esteelle 20, tyrkkäys putkeen 21, poispäinkäännös esteelle 22 (vai valssi?) (yllättäen Tao ei edes suunnitellut karkaavansa a:lle!), takaakiertoon lähetys esteelle 23, a (24), liike ja linjaus oikealle putken suulle (25), pakkovalssi esteelle 26. Puomin jälkeisessä elämässä oli kaksi vaihtoehtoa, jäädä esteen 29 taakse (jos koiralla nopea itsenäinen puomin loppuosa), tai kuten mun mielestä oli meille nopeinta, juoksin koiran kanssa puomin loppuun, tästä oma linja kohtisuoraa keppejä ja koira poimi matkan varrelta esteen 29 ja 30. Koiran pujotellessa (31) juoksin putken vasenta puolta puoliväliin, ja koiran pujoteltua ohjasin sen tiukkaan u-käännökseen ja putkeen. 33-35 eivät vaatineet mitään ihmeempiä.

Eli, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, me saatiin Taon kanssa tahkottua koko rata osissa läpi eli ei jääty jumiin mihinkään kohtaan pidemmäksi aikaa. Mä juoksin niin että silmissä tähdet vain vilkkui ja jalat olivat niin hapoilla että ne alkoivat olla jo hyytelönä. Aika mahtava tunne! :)


Toinen hauska rata tehtiin eilen meidän tiistain keharitreeneissä. Se oli osin norjalaisen Jan Egil Eiden, osin Hannan käsialaa. Koutsina toimi Anu.

Rata näytti tältä:


En lähtenyt kotona ratapiirrokseen tutustuessani edes miettimään ohjauskuvioita :D kaikki ajattelu meni radan muistamiseen.

Tässä radassa piti kanssa ohjata ja liikkua ja yrittää olla koiraa askel edellä. Meidän ensimmäinen kokeilu oli aika järkky, mä olin koko myöhässä ja Tao pelasteli minkä ehti.

Menin esteen 2 yläpuolelle varpaat menosuuntaan, aika lailla siihen kohtaan mihin halusin Taon tulevan. Rintamasuunta esteelle 1. Tästä liikkeelle. Keinun jälkeen oli tärkeää tehdä sen verran pitkä kaarros, että sai linjattua Taon sopivaan kulmaan kohti pujottelua. Pujotteluun mennessä vasemmalla houkutteli putki, oikealla hyppy. Paras lopputulos saatiin kun käskytin Taoa kepeille jo hyvissä ajoin ja annoin sen itsenäisesti hakea pujottelun. Pujottelun jälkeen tein persjätön hyvissä ajoin ennen muuria, siitä putkeen ja a:lle. Tein persjätön ennen a:ta mutta siinä olin myöhässä ja Tao meinasi tulla jaloille, ja puolen vaihto oli jatkoa ajatellen muutenkin vähän turha. Lähetys 9:lle, siitä koiran oli luontevaa jatkaa pituudelle jonka jälkeen se ajautui helposti takaakiertoon esteelle 11. Ennen estettä 12 pieni rytmitys, sitten 13 ja putkeen. Taon irrotessa kaukaa putkeen ehdin kipittää aika lähelle estettä 16 ja olla rintamasuunta kuvasta katsoen ylöspäin niin että sain Taon käännettyä putken jälkeen tiukasti esteella 15. Heti koiran lukittua esteen 15 tein valssin esteen 16 ja putken väliin. Ennen putkea 19 kunnon rytmitys ja taas rintamasuunta ylöspäin Taon tullessa putkesta. Takaakiertoon lähetys esteelle 21, tähän jaakotus ja esteen 22 takaakierto oikean kautta, tähän saksalainen, putkeen jonka jälkeen kierrätin esteen 24 oikean kautta, jotta Tao sai paremman kulman pujotteluun tulemiseen.

Saatiin tämäkin rata käytyä läpi useammassa pätkässä. Anulla oli lelu ja hän heitti sen Taolle aina kun näytti, että homma rupeaa lähtemään hanskasta :D Alun kaahotuksen ja kaartelun jälkeen löydettiin yhteinen sävel ja rata rullasi kivasti eikä tässä lopulta tullut edes hirveän kiire. :)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Tao, kakkosluokkalainen!

Viime viikolla olin päättänyt että nyt on Tao saatava kakkosiin :D Ilmoittauduin kuuteen agilitystarttiin.

Maanantaina oli Tamskin kisat, tuomarina Minna Räsänen.

Eka rata rullasi tosi helposti ja saatiin siitä voittonolla. Tässä video

Tokalla radalla hätäilin, siitä 5 ja hylky, tässä video

Lauantaina kisat jatkui Takkujen kentällä. Tuomarina Johanna W. Ekalta radalta tippui rima (mun moka) ja tokalta radalta Tao lähti pujottelusta kesken kaiken (todennäköisesti tämäkin mun moka, vaikka Tao kyllä kestää normaalisti tosi rankkaakin häiriötä pujottelun aikana)

Oltiin edelleen ykkösissä.

Sunnuntaina taas Takkulaan, nyt tuomarina Petteri Kerminen.

Olin fiksusti luonut itselleni aika kovat paineet nollaradan tarpeesta ja mulla meni jännitys jalkoihin. Muuten meni ihan ok, mutta jarruttelin liikaa ennen keinua ja Tao meinasi ampaista kepeille, mutta sain kalasteltua sen sieltä ja Tao meni kilttinä keinulle hitaasti sivusta, mutta onneksi joku käpälä osui ylösmenokontaktille ja saatiin nollarata! Ja noustiin kakkosiin!! :D Ihan huikee fiilis. :)

Päästiin aloittamaan kisaura kakkosissa hypärillä (jotka eivät mitenkään oo mun lemppareita, agiradoilla saa vähän huokaista kun koira on kontaktiesteillä). Siinä radalla mä hätäilin ja unohdin Taon kahdesti, tuloksena hylky. Taon vauhdikas rata tässä videona

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kesäkuulumiset

Blogi on elellyt vähän hiljaiseloa, mutta onneksi me ei ;)

Vala, Kulo, Karma ja Tao


SM:ien jälkeen meni useampi viikko ettei koirien kanssa kuin lenkkeilty. Kulon takajalka vaivasi sitkeästi. Lepo auttoi, mutta ei tarvinnut kuin olla yksi lenkki jossa se pääsi tekemään muutaman laukkapyrähdyksen niin jalka oli jo illalla jäykkä. Tämä tilanne oli siis heinäkuun puolivälissä. Soitin fyssari Elinalle, hän oli tietenkin lomalla, mutta kuunteli ja esitti vahvan epäilyksen että Kulolla on tuossa kipeytyneessä jalassa arpikudosta, johon pitäisi saada laserhoitosarja ihan kunnon tykillä. Noita tehokkaampia laitteita on alkanut tulla mukavasti Tampereen eri eläinlääkäriasemille, joten pikaisen hintavertailun jälkeen varasin kolmen kerran hoitosarjan. Yksi käsittely kesti muutaman minuutin per jalka. Ekalla kerralla laseroitiin vain kipeä jalka, mutta kun seuraavana päivänä ihaillen tunnustelin kuinka pehmeältä se tuntui, ja kuinka rasittunut ja lihaskireä oli parempi jalka, niin jatkossa pyysin että molemmat takajalat laseroitaisiin. Tästä oli huomattava apu myös tähän parempaan jalkaan. Kolmen hoitokerran jälkeen jalka oli jo parempi, mutta ei vielä ihan priima, joten otin vielä toiset kolme hoitokertaa. Hoitoväli piteni tässä kohtaa reiluun viikkoon. Viidennen kerran jälkeen tilanne alkoi olla jo tosi hyvä, mutta käytettiin tietenkin myös kuudes jo maksettu hoito. Ja avot! - Kulon ontuminen jäi historiaan! Uskallan sanoa näin, koska siitä kun se viimeksi ontui, tulee kohta jo pari kuukautta, ja se on saanut liikkua ihan normaalisti eikä siltikään ole yhtään kipeytynyt. Ja evl:n liikkeitä on treenattu ja niissähän tulee spurtteja ja kiertoja yms paljon ja koira on silti kestänyt ne hyvin! :)

Kulon kanssa käytiin Riitan järkkäämässä (kiitos Riitta!!!) Joanna Heweltin toko-koulutuksessa, olin ekan päivän kuunteluoppilaana ja tokana päivänä Kulon kanssa. Vitsit kun tykkäsin näistä päivistä! Tuli jotain ihan uusia ajatuksia ja paljon, paljon sitä tuikitärkeää koiran suhteeseen ja motivaatioon liittyvää asiaa. Saatiin rutkasti työkaluja koulutuspakkiin niin Kulon, kuin yleisemminkin koirien kouluttamisen osalta. Joanna haastaa koiriansa kivalla tavalla yrittämään vielä enemmän, pysymään kuulolla...

Kuva Mari Lustig


Mä uskaltauduin Joannan koulutuksen jälkeen huomauttamaan Kulolle siitä, kun se pyöräyttää noutokapulaa kerran suussaan palauttaessaan sitä. Aina samassa kohtaa. Tajusin mistä se on sen oppinutkin, mutta siitä myöhemmin. Palaute oli se, että kun Kulo pyöräytti kapulaa, huokaisin oi-voi, käänsin selkäni ja lähdin kävelemään pois. Ei tarvittu kuin pari kertaa niin tämä jäi pois! Ja kun tämmöinen turha kapulan pyöräytysvaihe jäi pois, niin se mielestäni toi lisää vauhtia palautukseen kun Kulo juoksi suoraviivaisemmin sivulle. Ai mistä se pyöräytys tuli? No siitä, että mä olen tosi usein juuri tuossa kohtaa huutanut jes ja Kulo on saanut juosta vauhtipalkalle, näin se oppi kielellään työntämään kapulan edemmäs suussaan jotta saisi helposti sylkäistyä sen suustaan ulos sännätäkseen sitten palkalle. Ja joo, täytyi kouluttajan tulla Puolasta asti sanomaan se, mitä treenikaverit ovat sanoneet jo koko talven ;) Kiitos silti kärsivällisyydestänne! :)

Stoppiin saatiin treeni-idea, jonka Joanna on itse kehittänyt. Siinä koira opetetaan koskemaan maassa olevaan hihnaan käskystä. Tämän jälkeen koiraa joko a) juoksutetaan hihnan yli (naksautus heti kun etutassut osuvat hihnan jälkeiseen maahan ja vauhtipalkka), b) pysäytetään riittävän ajoissa että koira ehtii pysähtyä ennen hihnaa (palkka koiran luo) tai c) pysäytetään niin lähellä hihnaa, että koiran täytyy pysähtyä todella tehokkaasti jos aikoo ehtiä ennen hihnaa pysähtymään. Todennäköisesti ei ehdi, jolloin koiraa pyydetään koskemaan hihnaan (se palaa siis vähän matkaa kohti tulosuuntaa) ja tästä kehut mutta ei lelupalkkaa ja takaisin lähtöpaikkaan, jonka jälkeen stoppikäsky ajoissa tai läpijuoksutus, jos koira näyttää yhtään ennakoivan stoppia. Tämä on toiminut aika kivasti meillä, pitäisi vaan ehtiä enemmän tekemään ja haasteita luo se että Kulo ennakoi kovin helposti. Tätä harjoitusta kannattaa tehdä vaan hyvällä pohjalla, esim pehmeällä hiekalla.

Kuva Mari Lustig


Tunnari oli jossain kohtaa jo lähes täydellinen (koira juoksi täysillä kapuloille, haisteli siististi, palautti reippaalla laukalla pitäen kapulaa vakaalla otteella), mutta pitihän mun tietysti mennä pilaamaan se teettämällä liian haastava harjoitus. Kulo oli selviytynyt leikiten siitä, että laitoin oman kapulan hajustamattomien kapuloiden rivistä kauemmas rivin taakse nurmikkoon piiloon, ja saanut tästä lisää itseluottamusta ja draivia. Mä älypää tein niin, että heitin noutokapulan tunnaririvistön yli ja pyysin Kuloa hakemaan oman. Kulo jumitti kapulaan joka olisi ollut paljon mieluisampi hakea, ja meni epävarmaksi ja tästä on seurannut vauhdinmenetystä ja liikaa varmistelua kapuloilla. Taas opin koirastani jotain uutta, ja voisin välillä haastaa sitä vähän pehmeämmin, asteittain vaikeuttaen. Nyt ollaan jo parempaan suuntaan onneksi menossa. :)

Kulo kävi elokuun alussa paimentamassa. Sillä on kyllä mieletön edistymiskyky miettien meidän paimennustahtia. ;) Viime vuoden toukokuussa se söi lampaanpaskaa ja kyttäsi muita koiria. Loppuvuodesta se jo vähän kiinnostui ajoittain lampaistakin mutta epävarmuuttaan yritti pureksia niitä. Nyt elokuussa se lähti heti vaanien lähestymään niitä, kuitenkin järki päässä niin että pystyin päästämään sen ekaa kertaa irti. Se alkoi jo hakea tasapainopistettä! Vielä se on niin tokokoira, että se tasapainotteli sen suhteen että pitäisikö katsoa mua vai lampaita. Lokakuussa olisi tarkoitus mennä katsomaan vielä kerran lampaita tänä vuonna, ehkä sitten tulee paimennuskiintiö tältä vuodelta täyteen :D

Kuva Tanja Vahtera


Olen aloittanut Kulon kanssa myös agilitytreenit. Ollaan tehty ohjaustekniikoita 1-2 esteellä. Alkuun Kulolle oli tosi vaikeaa tajuta, että se ei olekaan koko ajan mun vasemmalla puolella, mutta jo tokalla treenikerralla se alkoi ymmärtää lajin molemminpuolisuuden. Ja sille on alkanut kehittyä kiva estefocus. Se on ketterä ja suhtautuu agilityyn intohimoisesti, haasteena on väliin semmoiset tylsät siivekkeet jotka vähän on välillä matkan varrella, mutta ne kyllä kaatuu eikä sitten enää oo edessä.

Kulo myös veti ässän hihasta ja sillä oli juoksut heinäkuun lopussa. Mulla olisi kova kiusaus teettää sillä pennut seuraavasta tai todennäköisesti sitä seuraavasta juoksusta, kun vaan keksisin sille sopivan uroksen ja muutenkin henkisesti valmistautuisin pentuprojektin haasteisiin. Saas nähdä koituuko tästä mun jahkaamisesta yhtikäs mitään.

Kulon kanssa saatiin iloisia uutisia; meidät valittiin Tamskin tokovalkkuun jossa on todella kova taso; on entisiä ja nykyisiä maajoukkuelaisia ja varamaajoukkuelaisia ja tokon valmennusrenkaassa olevia ja muuten vaan tosi päteviä tyyppejä. Suurelta osalta samoja heppuja joiden kanssa olen saanut treenata nyt jo vuoden ja oppinut niin paljon tästä mielenkiintoisesta ja koukuttavasta lajista nimeltä toko! :)

Sitten suureen sydämelliseen Taoon. Taon kanssa voitettiin lotossa ja päästiin Anu R:n aksaryhmään huippuseuraan Sirpan, Miinun, Heidin ja Anun kanssa. Viikoittainen treenaaminen on vienyt meidän yhteistyötä eteenpäin niin, että on alkanut tuntua että me tehdään tätä hommaa yhdessä ja me voidaan tehdä kokonaisia ratoja ilman katastrofia.

Ollaan käyty jokusissa kisoissa. Meidän epäonnena on ollut rimat, aina on yksi tippunut. Heinäkuun kisoissa sain kanssakisaajalta vinkin kaarteessa pitää ohjaava olkapää takana. Tämä on ollut meille tosi tehokas neuvo, koska tosiaan tämä on auttanut siihen että rimoja ei ole tippunut ollenkaan samaan malliin. Käytiin myös piirinmestiksissä joukkuekisoissa. Tao kävi niin kuumana, että mä vähän panikoin. Tein lähtöön turhan ihmisnuolen enkä väistänyt alta riittävän ajoissa pois niin että Tao tiputti riman, ja ryysäsin kohti keppejä niin että Tao ajautui ekasta välistä ohi.

Viimeisimmät kisamme olivat nyt maanantaina. Eka rata meni sujuvasti ja tuntui helpolta, tuloksena nollavoitto. Etenemä 4,84m/s. Tokalla radalla unohdin päätökseni, että en käskytä Taoa kontakteille (kiipeä-käskyllä se vain loikkaa ylösmenokontaktin yli) ja että vapautan sen tietyllä käskyllä. Taolle tuli virhe puomin ylösmenokontaktilta ja puomin jälkeen se ampaisi putken väärään päähän (vaikka mä seisoin putken suun edessä), koska olin antanut kontaktivapautuskäskyn sijaan putkeen-käskyn ja vielä liian aikaisin niin, että Tao ehti lukita putken väärän pään. Tästä tuloksena siis hylky. Ensi viikonloppuna on kaksi starttia sekä lauantaina että sunnuntaina, toivottavasti viimein pääsisimme 2-luokkaan! :)

Laitan videot radoista, niitä odotellessa, jos halua on, meidän menoa voi katsoa täältä:
Laita ajaksi 14.9.2015 ja klo 18:50:30 (A-rata) ja 20:19:00 (B-rata)

Taosta on tullut kotioloissa vähän häiritsevän innokas syli- ja seurakoira. Söpö sellainen :D

Kuva Heidi Salminen, tottistreenit Taon kanssa

Benson porskuttaa entiseen malliin, varastaa Ennin leluja, pitää Ennin puolia ulvoen lujaa jos Enni itkee. Selkä on nyt loppusyksystä ollut enemmän jumissa ja toivon että ei kehitä enempää luusilloittumia.

Kuva Mari Lustig